Liigan hevoseksi valikoitui suomenhevosori Piskon Merkki. Halusin nimen omaan liigaan, jolla on aikeena hankkia suokki. Olen ollut suomenhevosfani pienestä pitäen: ensimmäinen hevonen, jonka selässä olen keikkunut, oli äreä ja melko kuritonkin suomenhevosruuna Merto-Poika.
Joulukuun Villivarsakin huomioi kuluvan vuoden Raviliigat hevosineen :)
Jokimaan raviliigan kimpanvetäjä kertoilee Merkin kuulumisia ihailtavan ahkerasti. Merkillä tuntuu menevän oiken mukavasti, ja se vaikuttaa olevan mitä järkevin oripoika. Sen kanssa on käyty Jokimaalla ottamassa tuntumaa rataan, eikä se ollut siitä minällään. Samoin kesäkengityksen vaihtuminen talviseen hokkikenkään ei ollut tuottanut mitään ongelmia. Tällainen suomenhevosen tulee ollakin :)
Raviliigalle on järjestetty jo muutamia tapaamisiakin, mutta en ole ehtinyt niihin vielä mukaan. Pitäisihän se joskus käydä "omaa" hevostaan katsomassa ihan livenäkin...
Pitkästä aikaa on tullut sellainen tunne, että ehkä sittenkin haluaisin vielä jonakin päivänä oman hevosen. Olen harrastanut ja ratsastanut aktiivisesti 11-vuotiaasta saakka, eli 27 vuoden ajan. Melkoinen siivu elämää... Oman hevosen hinkua minulle ei kuitenkaan ole ollut kuin joskus lapsena. Ratsastettavia, hoidettavia, kisattavia ja ylläpidettäviäkin on riittänyt aina niin paljon, että nämä hevoset ovat korvanneet mainiosti oman kaviokkaan, ja vieneet aikaakin vähintään saman verran. Rahallisesti sentään taidetaan olla plussan puolella...
Tällä hetkellä taidan lähinnä "tätiratsastella", eli käyn kerran viikkoon ratsastuskoulun tunneilla ilman sen kummempaa tavoitteellisuutta. Parit harjoituskoulukisat olen kyllä mennyt, ja kipinä kisaamiseen tuntuisi olevan vielä tallella... Totuus vain on se, ettei siihen ole tällä hetkellä sen enempää aikaa kuin rahaakaan.
"Vakkarihevoseni" on nuori, vasta 5-vuotiaaksi kääntyvä suomenhevosruuna, jolla on ratsun uraa takanaan vasta puolisen vuotta. Ihan taipaleensa alussa siis vielä. Monesti suomenhevosratsuilla saattaa olla ravitaustaa, mutta tämä kaveri ei ole koskaan ollut aisojen välissä, vaan edellisen omistajansa pihakoristeen virkaa toimitellut viime kesään saakka. Koristeeksi siitä onkin, komea herra! Yhteistyö on vielä monesti haasteellista, kommunikointikatkoksista johtuen. Nuori hevonen ei aina ymmärrä, mitä siltä pyydetään, ja tämmöinen vähän vähemmän nuoria hevosia ratsastanut kuski ei aina tajua pyytää niin, että tyhmempikin ymmärtäisi. Tai ei tyhmä, ei! Ruuna on erittäin viisas ja yhteistyöhaluinen, kokematon ja osaamaton vain.
Vaikka ratsatustunnit ovat monesti tuon vakkarini kanssa hieman turhankin toiminnan- ja jännityksentäyteisiä, ja usein tunnin lopuksi on hieman itseensä ja omaan osaamiseensa pettynyt olo, on sydämeni kuitenkin täysin sulanut ja tiettyjen kavionjälkien valtaama. Jos olisi rahaa (ja aikaa) niinkuin on mieli, niin tietäisin kyllä, miten rahat käyttäisin... Ainahan sitä toivoa saa, ja laittaa Lottoa vetämään ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti