Ikuinen epäonnistuja

On se nyt ihmeellistä, kun avokadon kasvatus siemenestä ei onnistu sitten millään! Olen kokeillut saattaa kasvua alkuun laittamalla siemenen vesilasiin, multaan osittain, multaan kokonaan... Kokeilematta on vain hammastikkutemppu, jossa siemen tuetaan lasin yläpuolelle killumaan hammastikkujen avulla niin, että vain osa siemenestä on veden varassa.

Nyt on siis menossa kokeilu, jossa siemen on kokonaan mullan peitossa, ja ruukun päällä on lasikupu tasaamassa kosteutta. Kuvussa on ylhäällä reikä, joten ilma pääsee vaihtumaan, eikä kosteutta kerry kuvun alle liikaa. Aikaa on kyllä vierähtänyt jo sen verran, että veikkaisin tästä tulevan epäonnistumisen numero... aika mones.

No paprikaa on kuitenkin tuloillansa! Alkuun on päässeet kumpikin, eli sekä valkoinen että oranssi suippopaprika. Ja eilen oli jo joissakin tomaateissakin vähän vihreää pinnalla.

Hyödynsin Cittarin nipputarjousta ja ostin muutaman viherkasvin lisää. Kuvassa on pari rönsyliljaa ja vesifiikus, joka onkin mulle ihan uusi tuttavuus. Tarkoitus olisi laittaa nämä riippumaan jossain vaiheessa. Rönsyliljat on musta kivoja tässä vaiheessa, kun ne ovat vielä aika pieniä ja lehdet kiertyvät nätisti kiepille. Isompana ne on helposti kauheita kuhilaita.


Nythän tuntuu olevan menossa oikea viherkasvibuumi, ja kasveilla sisustaminen on trendikästä. Mulle nämä ei kuitenkaan mitään muotijuttuja ole, vaan meillä on ollut viherkasveja aina, mielellään paljon. Varsinkin ensimmäisessä yhteisessä kodissamme oli oikea jungle fever... Silloin ei muuten kukaan vielä tykännyt peikonlehdestäkään, meillä oli ihana iso runkelo, joka jossain muutossa otti sitten itseensä vähän liikaa ja kuoli pois.


Olen tainnut jo kertoakin, että vanhimmat kasvimme, limoviikuna ja kaktus, ovat yli 15 vuotta vanhoja. Toki niitä kasveja aina välillä kuoleekin, huolimatta (tai johtuen...) hellästä huolenpidosta. Harmittaa aina, jos joutuu jonkun kohdalla luovuttamaan, mutta toisaalta, pääsee sitten myös ostamaan tilalle jotain uutta ja erilaista.

Tulppaanit ja neilikat ne yhteen soppii...

Eilen oli torstai ja ostin tulppaaneita, mutta en silti "viettänyt" tulppaanitorstaita. Kaupan vesisoikoissa oli heti tulppaanien vieressä neilikoita, ja ne näyttivät niin kivoilta yhdessä, että siitä se ajatus sitten lähti.

 

On ne niin nättejä että! Tulppaaneita olisi ollut vaikka minkä värisiä ja iloisia sekakimppujakin, mutta en vaan osaa ostaa niitä. Tartun aina valkoiseen. Sama näyttää käyvän pihankin suhteen, eli suurin osa kasveista tulee olemaan valkokukallisia, ehkä vähän aivan tumminta punaista, melkein mustaa joukossa. Ja aavistus kalpeaa vaaleanpunaa, jos aivan hurjaksi heittäydyn.

Kun ei osaa oikein värien kanssa olla, niin sitten ei osaa.



Ensimmäiset esikasvatukset

Laitoin tänään ensimmäiset esikasvatukset aluelle, valkoista ja oranssia suippopaprikaa.

Ufo laskeutui keittiöön... Eli Fiskarsin KitchenGarden käytössä taas.


Tomaatitkin pitäisi laittaa pikapuoleen, niitä onkin vähän enemmän, taisin ostaa neljän eri lajikkeen siemeniä. Green Zebraakin taas kokeilen, vaikka viime vuonna sain siitä peräti yhden tomaatin.

Mä vaan piirrän...

Pihasuunnittelukurssi etenee, ja vihdoinkin olen saanut jollain lailla juonen päästä kiinni. Nyt alkuun piirrän koko tontin olemassaolevine rakennuksineen, istutusalueineen jne, varaan tarvittavat tilat esimerkiksi autotallille ja hyötypuutarhalle, merkitsen poistettavat isot puut... Mittakaava on 1:200, eli ei onneksi ihan pienintä piiperrystä.

Piirros tehdään voipaperia muistuttavalle skissille. Vielä puuttuu vaikka mitä, ja ylimääräisiä apuviivoja risteilee siellä täällä... Jos tämän haluaisi tehdä ihan viimeisen päälle oikein, tulisi piirrokseen merkitä myös korkeuserot, eli korkomerkinnät. Voi olla, että jätän väliin ihan suosiolla.


Kun yleisnäkymä on valmis, on aika piirtää detaljikuvia eli pienempiä alueita, kuten istutusalueita, suuremmassa mittakaavassa. Ajatus on tässä vähän nurinkuriselta kuulostava: mitä pienemmässä mittakaavassa piirros on, sitä suurempaa aluetta se esittää, ja päin vastoin. Detaljikuvat eli yksityiskohdat voidaan piirtää vaikka 1:20, joka on siis suuri mittakaava, vaikka luvut on pieniä. Yksi sentti piirroksessa vastaa 20 senttiä luonnossa. Piirroksen tarkkuus on sitä luokkaa, että esimerkiksi kukkapenkkiin merkitään jokainen istutettava kasvi, ja lasketaan alueelle tarvittava taimimäärä ihan oikeasti.


Kun lyijykynäpiirrokset on valmiita, ne piirretään puhtaaksi tussilla, suunnitelmaan lisätään piirroksessa käytettyjen symbolien selitykset ja listataan istutettavat kasvit. Suunnitelmaan lisätään myös nimiö, josta käy ilmi suunnitelman tekijä. Sitten piirrokset kopioidaan liikkeessä niin, että ne näyttävät Ihan Oikeilta ja Virallisilta Suurilta Suunnitelmilta :)

Pihasuunnitelman tekemisessä hyvä oppikirja on Timo Soinin (ei SEN Timo Soinin!) Viherrakentajan käsikirja. Se on tiukkaa asiaa, eikä mikään nätti selailu- ja katselukirja. Kirjassa käsitellään mm. mittaustekniikkaa, kasvillisuuden ja rakenteiden suojaamista, maanrakennus-, päällyste- ja kasvualustatöitä ja viheralueiden rakenteita. Jos aihe ei kiinnosta, niin opus sopii myös unettoman iltalukemiseksi, toimii takuulla.

Sain mieheltä aiheeseen liittyvän lahjan, joka ilahdutti todella: 50 metrin mitan! Mua on kuulemma tosi helppo miellyttää :)

 

Mutkallista mullanvaihtoa

Vaikka nyt ei vielä virallinen mullanvaihtokausi olekaan, en malttanut olla laittamatta uusia kaktuspalleroita kaupan muoviruukkuja kivempiin purkkeihin. Oli vielä niin sopivasti pari pientä mustaa ja vanhaa Arabian ruukkua tyhjilläänkin. Aluslautaset on vaan hävinneet jonnekin vuosien varrella.

Mutta ei helkkari noiden piikkipallojen käsittely on kyllä työlästä! Kun lusikoin multaa ruukkuihin niin kävi mielessä, että uhmaikäisen taaperon syöttäminen on varmaan samanlaista: ruokaa, eli tässä tapauksessa multaa, oli enemmän muualla kuin missä piti, eli pöydällä, lattialla, kaktuksen päällä... Noh, lasta ruokkiessa ei varmaan tarvitse varustautua patakintaalla puremien, eli piikkien varalta.


Meillä on ennestään yksi kaktus, jolla on ikää jo vähäsen enemmän. Pelastin sen aikoinaan kirpputorilta muutaman sentin mittaisena, silloin asuin vielä kotikotona. Varovaisestikin arvioituna kasvi on ollut minulla jo noin 20 vuoden ajan!

Melkoinen luiro se jo onkin, mittaa sille on kertynyt 115 cm. Urhoollisesti se on kestänyt muutamat muutot ja muut mullistukset. Ja vähällä se on tullut toimeen: kastelen sitä kahdesti vuodessa, eli jouluna ja juhannuksena. Jossain vaiheessa on näköjään mennyt vähän heikommin, siitä muistona ohuempi kohta.


Keraamiset kaktukset heräteostoskelin Ikeasta. Pitäisi keksiä niille joku järkevä paikka, nyt ne on vaan unohtuneet tuohon hyllyn kulmalle. Kaksi isointa on kivan näköiset, pienin on vähän epärealistinen pampula.

Samoilla vaivoilla vaihdoin myös pienemmän palmuvehkan uuteen ruukkuun, ei se näiden vaatimattomampien kasvien kanssa ole niin vuodenajasta kiinni... Palmuvehka tykkää olla ahtaassa ruukussa, joten kerralla ei kannata kovin isoon vaihtaa. Vanha ruukku oli mennyt juurien paineesta jo aivan soikeaksi, ja jouduin leikkelemään sen auki, että sain sen pois. Juuret on kyllä tosi friikin näköiset, sellaiset monsterinmunan näköiset pallukat :)