Olen ratsastanut ja hevostellut lähes koko ikäni. Nykytilanteessa en pääse hevosen selkään kuin kerran viikkoon, mikä on monellakin tapaa aivan liian vähän. Koska en voi harrastaa haluamaani määrää käytännössä, täytyy ottaa teoria avuksi.
Kyselin vähän kirjasuosituksia, ja kaksi opusta nousi ylitse muiden: Eerika Häkkisen ja Johanna Viitasen teokset Pennejä taivaasta ja muita istuntaharjoituksia sekä Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvaharjoituksia (Vudeka hevostietokirjat).
Pennejä taivaasta lainaa paljon Centered Ridingistä, joka on istuntaan ja kehon toimintaan keskittyävä oppimis- ja opetusmenetelmä. Käyn itsekin CR-painotteisilla tunneilla, joten asia ei ole uusi, ja sain kirjan ajatuksesta helposti kiinni. Teksti ja harjoitukset ovat tosin niin helppotajuisesti kirjoitettuja, että ymmärtämisessä ei liene vaikeuksia, vaikkei olisi CR:stä koskaan kuullutkaan. Lisätietoja CR:stä löydät halutessasi esimerkiksi
TÄÄLTÄ.
Istunnan opeteleminen kirjasta kuulostaa hassulta. Tasapainoisen istunnan saavuttaminen kuitenkin vaatii tasapainoa muuallakin kuin hevosen selässä. Kirjassa on 42 harjoitusta. Osa niistä on tarkoitettu tehtäväksi satulassa, mutta moni myös nimen omaan ilman hevosta. Kaikki ratsastajan istunnassa perustuun luonnonlakeihin, ja kirja kertoo, miten oppia ratsastamaan taistelematta näitä fysiikan lakeja vastaan. Hyvä istunta ei ole pelkästään ratsastajan mukavuuteen vaikuttava asia, vaan sillä on erittäin suuri merkitys hevosen hyvinvointiin, toimintakykyyn ja terveyteen.
Itselläni on istunnassa kiertävä ongelma: aikaisemmin pulmaa tuottivat jalat, jotka tahtoivat nousta, ja alapohje siirtyä liian taakse. Ongelma alkoi korjaantua aktiivisemman keskivartalon hallinnan ja tuen avulla, mutta viimeisen sysäyksen antoi nuori hevonen, joka ei kerta kaikkiaan siedä sitä, että ratsastaja hukkaa jalustimen kesken kaiken...
Kun valtavien jalkojen vika alkaa olla hallinnassa, on pulmapaikka siirtynyt hartioihin, jotka tahtovat kohota korviin. Samalla kyynärpää irtoaa kyljestä, mikä puolestaan aiheuttaa käden eli ohjastuntuman muuttumisen kovaksi. Kirjasta löytyy useampikin harjoitus tämän vaivan poistamiseksi, yksi niistä on mm. kirjan "nimiharjoitus" Pennejä taivaasta. Täytyy ottaa kokeiluun ja käytäntöön aivan pikimmiten!
Välillä täytyy miettiä ja ihmetellä aivan tosissaan, että mikä kumma saa ihmisen kiipeämään vapaaehtoisesti 500-kiloisen pakoeläimen selkään! Koska ratsastus on hyvin pitkälti itseluottamuslaji, on hyvä tutustua Pieneen kauhukauppaan (Pieni kauhukauppa ja muita mielikuvitusharjoituksia).
Jokainen jännittää hevosen selässä joskus, ja rohkeinkin ratsastaja tarvitsee mielenhallintaa ja keskittymiskykyä. Kokenut kilparatsastaja voi jännittää ennen suoritusta, jotain toista hermostuttaa ratsastaminen ylipäätään, ja jollekin joku tietty hevonen on kauhistus. What goes up must come down, ennen pitkää ratsastaja putoaa, ja sekös hirvittää. Hevonen on ratsastajansa peili: jännitäminen vaikuttaa istuntaan negatiivisesti, ja huono istunta saa hevosenkin jännittymään. Hevosen jännittyessä ollaan taas lähellä sitä pistettä, että ratsastajaa ennen pitkää sattuu. Kierre on valmis.
Pieni kauhukauppa sopii tekijöidensä mukaan niin kokeneelle kisajännittäjälle kuin vasta-alkajalle ja peruspelkurillekin. Harjoitukset etsivät mielenhallintaa tiedosta, istunnasta ja hevostaidoista. Kirjassa on omat lukunsa niin hevosen kuin ihmisenkin mielelle ja niiden eroille, pelon maantieteelle, kehonhallinnalle sekä tietysti joka ratsastajan mielenhallinnalle.
Suhtauduin tähän kirjaan alkuun vähän skeptisesti, mutta se osoittautui todella mukaansatempaavaksi! Luin kirjan heti ensi-istumalta puoleen väliin, enkä olisi vielä malttanut laskea sitä kädestäni, vaan nukkumatti kutsui. Tänä iltana otan haltuun opuksen toisen puolen.
Itselläni tuo mielenhallinnan tarve on korostunut nuoria hevosia ratsastaessa. Nykyinen vakkarihevoseni on nuori suomenhevosruuna, joka on erittäin helppo, kiltti ja yhteistyöhaluinen, toki kokematon ja melko osaamatonkin vielä. Pakko myöntää, että ensimmäisillä ratsastuskerroilla kyllä jännitti! Hevonen ei sinänsä ole tehnyt mitään ylimääräisiä muuveja, mutta takaraivossani on nakutellut itsepäinen ajatus siitä, että sillä voi olla jotain ennennäkemättömiä temppuja takataskussaan, ei se vain voi olla niin helppo puolen vuoden ratsutuksen jälkeen! En minä sinänsä temppuja pelkää, en ollenkaan, kunhan vain tiedän, mitä voi olla odotettavissa. Useinhan sanotaan, että pahinta on tuntemattoman pelko. Nykyään osaan luottaakin jo.
Selkärankaan on iskostunut tiukkaan myös tieto siitä, että hevonen on nuori, sitä pitä siis hiukan ymmärtää, kohdella hellästi ja antaa paljon anteeksi. Tämä jää herkästi päälle. Aika kuluu, hevonen oppii ja vaatimuksetkin saisivat jo kasvaa. Viime tunnin tärkein lause opettajan suusta oli ehkä se, että hevosta tulee ratsastaa jo kuin 5-vuotiasta (mitä se nyt jo onkin), eikä kuin 3-vuotiasta. Ratsasta niinkuin se osaisi jo! Ja niinhän se osaakin, kun siltä vain pyytää. (Ei pidä myöskään käsittää väärin: hevosta täytyy AINA ymmärtää eläimenä, ja kohdella kauniisti ja reilusti. Vaatimustasoa voi ja täytyy kuitenkin nostaa ajan kuluessa, mieli kehittyä.)
Herasilmä armaani <3
