Tai aikaa ja aikaa... Eipä sen laitteluun montaa minuuttia mennyt, että ei se ajasta ollut kiinni, vaan muistamisesta! Tuoli jäi jonnekin varaston perille ja tuli kesällä muutossa vastaan. Hetken jo mietin, että nakkaan sen kaatiskuormaan, mutta otin kuitenkin mukaan.
Tällainen oli lähtötilanne, eli vähän repsottavaa kangasta, hieman syöpynyttä superlonia...
Pohjassa on leima: Lahden... jotain?
Tuunaus on jo turhan vahva sana kuvaamaan sitä, mitä tuolille tein. Irrottelin kankaanjämät, hioin pois pehmusteet ja paljastuneita puupintoja kevyesti muutenkin, vähän lakkaa päälle ja siinäpä se. Samalla paljastui mööpelin alkuperäkin: Iskuhan se.
Irrotin selkänojan hiomisen ja lakkauksen ajaksi, mutta kiinnitin sen takaisin samoilla ruostuneilla ruuveilla kuin se olikin. Istuinosa on kiinni niiteillä, jotka olisi pitänyt porata auki ja ostaa kokonaan uudet tilalle - nääh, liian iso työ, antaa olla. Samalla jätin tuolinjalankin käsittelemättä, putsasin sen vain. Sillä ei kyllä isoa merkitystä lopputuloksen kannalta ollut, sillä siinä on maalia, ruostetta ja herraties mitä, näkyvillä koko tuolin elinkaaren kirjo. Toisaalta ehkä ihan kivakin jättää se sellaisekseen.
On se sentään vähän salonkikelpoisemman näköinen kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti