sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Mikä ihmeen säilykeviherkasvi??

 
 
Käväisin Honkkarissa ostamassa kylvö- ja taimimultaa (kyllä! kohta on sen aika!), kun silmiini osui jotain kummaa: säilykeviherkasveja! Purkkeja oli siinä muutamaa erilaista, mutta huomioni kiinnittyi yhteen lempiyrteistäni, eli laventeliin.
 
Käyttöohje on yksinkertainen: poista kansi, kastele ja odota. Toista kastelu aina tarvittaessa. Siementen pitäisi itää viikossa-parissa.

 
Eli kansi auki ja vettä perään. Laitoin purkin keittiön ikkunalle, toivottavasti se on tarpeeksi valoisa ja vedoton paikka laventelille. Valikoimissa oli laventelin lisäksi ainakin mansikkaa, pitäisi käydä hakemassa sitäkin purkki!
 
Uusimmassa Kotipuutarha-lehdessä kerrottiin tämän vuoden puutarhatrendeistä. Valkoinen väri väistyy puutarhasta, ja sen sijaan astuu välimerellinen värikylläisyys (välimerellinen jes, värikylläisyys nou). Ajan patinoimat ruukut ja puutarhakalusteet ovat nousussa (todellakin jes). Oma keittiötarha ja luomuvihannesten viljely on superpop (no eikös se ollut jo viime vuonnakin...). Kas kummaa, ei ollut säilykeviherkasvia listalla!
 


Jee, sain huutonetin kautta kaupaksi sekä makuuhuoneen että keittiön vanhat valaisimet :) Ei niistä juuri rahaa saanut, mutta pääsinpähän eroon. Laatikot odottavat kuljetusta Itellan epävarmaan huomaan...

Tänään oli muuten Suvilahden Kattilahallissa iso kirppistapahtuma klo 12-17. Pöytäpaikat (150 kpl) oli kaikki myyty, ja tapahtumaan oli Facebookin mukaan ilmoittautunut toistatuhatta henkeä. Kirppis oli nyt ensimmäinen laatuaan, mutta sitä mainostettiin jo "perinteisenä", ja seuraavan kerran se on tarkoitus järjestää 30.3. Itse hilpasin paikalle klo 13.30, jolloin sisäänpyrkijöiden jono kiersi ulkona rakennuksen nurkan ympäri, kävelytielle saakka! En tosiaankaan jäänyt jonon jatkeeksi, edellä olisi ollut varmaan sata ihmistä. Eikä moisessa tungoksessa kirppistely kiinnosta, eihän siellä näe mitään eikä pysty keskittymään. Eli hukkareissu, mutta tulipahan tehtyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti