Huutonetistä löytyi sopuhintaan vanha valkoinen harakkapöytä! Onnistuin huutamaan pöydän minimihinnalla, ja parin päivän päästä sainkin jo hakea paketin Matkahuollosta. Pöytä on juuri sopivan kokoinen, ja mummon vanha liina sopii pöytään kuin nenä päähän.
Kuvien rajaus on muuten tarkoituksella turhankin tiukka. Olen jo ostanut pöydän ylle uuden valaisimen, mutta se odottaa vielä ripustajaansa. Jahka lamppu on katossa, kehtaan ottaa kuvia vähän laajemmallakin kuvakulmalla :)
Nätti se pöytä on ilman liinaakin :) Elämän jälkiä on kertynyt, ja maalipinta on vähintään kolmas: valkoisen alta näkyy paikoin punaista ja turkoosia.
Kannen maali on kärsinyt jalkaosaa enemmän, mutta ei haittaa! Annan pöydän olla juuri sellaisena kuin se nyt on. On ihanaa, kun huonekaluilla on historiaa ja luonnetta :)
Harakkapöytähän on ihan arvohuonekalu, ja istuisi siinä mielessä muuallekin kuin keittiöön. Meillä sen paikka nyt kuitenkin on kyökin puolella.
Tuolitkin on vanhat, mutta sen lisäksi niitä on (vähän harmi kyllä) uusvanhennettu ja tuunattu. Toisaalta ihan hauskat! Ei ole epäselvää, kumpi on emännän jakkara! Taustalla näkyy muuten vähän keräämääni keittiöantiikkia, eli kakku- ja hyytelömuotteja. Olen saanut nuo muutamalla eurolla kappale, enkä enempää niistä maksaisikaan. Näin vasta pari päivää sitten Vantaan Lanttilassa ihan samanlaisen kannellisen muotin kuin tuo keskimmäinen on, ja sen hintapyynti oli 80 euroa! Haluaisinpa tosiaan nähdä, kuka siitä moisen summan suostuu pulittamaan.
Kuvasta näkee myös, miten rumia lämmityspatterit on, ja miten ne pilaa fiiliksen, brrhh... Jos me joskus päästään rakentamaan, niin taloon tulee takuulla lattialämmitys! Tuo ikkunalautakaan ei mikään ruusu ole. Haaveilen leveistä ikkunalaudoista, tai oikeammin ikkunakynnyksistä, mutta niitä ei taida olla muualla kuin vanhoissa, paksuseinäisissä kerrostaloissa.
Vasta avokadopastan yhteydessä marmatin, kuinka en ikinä ole trendeissä mukana, ainakaan ensimmäisten joukossa. No nyt olen :) Esikot ja saintpauliat ovat taas muotia. Minä olen tykännyt niistä aina, ja ostanut usein, varsinkin valkoisena.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti