maanantai 10. huhtikuuta 2017

Ihanat lumikellot

Istutin viime syksynä pihalle aika paljon pieniä sipulikukkia. Lumien sulettua näytti ensin aika heikolta, maasta ei pilkistänyt mitään. Yhdessä yössä tilanne muuttui, ja hentoiset lumikellot nousivat ihmettelemään kevätilmaa.




Ei tämä nyt ihan menestykseltä ainakaan vielä vaikuta, sillä laittelin mm. krookuksia ja minikokoisia narsisseja myös. Ja noita lumikellojakin huomattavasti enemmän, kuin mitä nyt on noussut. Mutta ehkä ne sieltä vielä! Toisaalta, mulla on sipulikukkien kanssa ihan yhtä huono historia kuin avokadojenkin...


Mistä tuli mieleen: ehkä viimeinkin onnistun! Tai sitten tämä on joku multaan eksynyt rikkakasvi:




Laitoin jo ajat sitten tuohon purkkiin kuusi avokadon siementä. Nyt niistä on (ehkä) yksi itänyt! Seuraan mielenkiinnolla :)


Eilen oli virpo- eli palmusunnuntai, ja sen kunniaksi laittelin pihalle vähän pääsiäistä. Tein pienen asetelman tete-a-tete -narsisseista ja orvokeista, ja laitoin mukaan pääsiäismunia vartioivan pupunkin.


Oveen laittelin lisäksi kranssin. Eipä tuo pääovi vieläkään kauhean kutsuvalta vaikuta ja tervetulleeksi toivota, mutta jahka kesäkukkien aika koittaa, niin tilanne kyllä muuttuu.


Pääsiäiskranssi on nätti, alelöytö Järvenpään kukkatalosta. En tiedä, onko sitä ihan ulkokäyttöön tarkoitettu, toivottavasti se nyt kestäisi ehjänä.



Ai niin, olin Kevätmessuilla pyörähtämässä torstaina. Ja niin oli aika moni muukin :) Messuista ei nyt kauheasti kerrottavaa jäänyt, sillä heti paikan päälle päästyäni iski aivan kauhea migreeni, joka vei näönkin mennessään. Keskittymiskyky oli siis aika nollilla, samoin halu kierrellä messuja tungoksessa eri aistiärsykkeiden armoilla. Sen verran sain kuitenkin aikaan, että ostin jonkun verran kesäkukkien siemeniä ja seitsemän pionijuurakkoa. Kukkapenkkiä ei vielä ole olemassakaan, joten pionit päätyivät jääkaapin vihanneslokeroon parempia aikoja odottelemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti