lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kirpparikierros Lahdessa

Yhdistin tänään yhden hyödyn ja monta hupia: kävin Lahdessa kampaajalla ja kummityttöni synttäreillä. Koska aikaa oli, tein myös tehoiskun Launeen kirpparikeskittymään. Parissa rakennuksessa, kylki kyljessä, toimii kuusi eri kirpputoria. On Fidaa, Konttia, Kirkkistä, Suurkirppistä... Vaikka mitä!

Saalis jäi laihaksi, en ostanut mitään! Ihan ennenkuulumatonta... Ihan hyvä kyllä näin, mahdollista muuttoa silmällä pitäen. Päin vastoin, pitäisi päästä osasta entistäkin tavaraa eroon. Viikon kirppispöytä Tuusulan Femmatorilla tuottikin ihan kivan summan, ja kaapit ja komerot tyhjenivät useamman Ikea-kassillisen verran.

Kirppareilta ei siis löytynyt oikein mitään kivaa. Kotimaiset lasit ja Arabiat loistivat poissaolollaan. Tai oli siellä jotain, esimerkiksi reunastaan rikkuneesta Pomona-purkista pyydettiin 50 euroa, ja Grapponia-kulhosta olisi saanut pulittaa 75 euroa! Kiitos ei...


Vanhoja matkalaukkuja oli tarjolla aika paljon. Tykkään niistä, ja esimerkiksi tuo lattiatasossa etualalla oleva musta laukku oli aika hypisteltävä. Jätin sen kuitenkin ostamatta. Minulla on jo muutama laukku, enkä nyt mahdollisen muuton alla viitsi kerätä niitä lisää.


Tämä vanha patakaappi olisi ihana keittiössä! Nykyisessä sille vaan ei ole paikkaa, tulevasta taas ei tiedä... Hinta olisi ollut ihan siedettävä 50 euroa.

Ja sitten todellinen helmi, kännykkäkuva ei tee tälle oikeutta:


Billnäsin penkki! Aivan ihana! Hintaa vähemmän ihanat mutta täysin ymmärrettävät 730 euroa. Jos mulla olisi ollut auto, millä kuljettaa tämä kotiin, niin... Erittäin hyvä, ettei mulla vielä ole sitä maasturia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti