tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kevättä ilmassa :)

Tänään oli aivan mieletön ilma! Aurinko paisteli siniseltä taivaalta, ja lämpömittari näytti +12 astetta, tosin auringon osuessa siihen. Varjon puolella asteita taisi olla kuitenkin +7, eli tosi hyvin sekin, maaliskuun alkupuoleksi.

Kevät on tosiaan jo pitkällä, uutisten mukaan noin kuukautta edellä aikataulusta. Kylmempää on kuitenkin vielä tulossa, ehkä lumisateitakin :( Toivottavasti luonto ei mene aivan sekaisin.

 
Pajunkissoja on näkynyt siellä täällä läpi lämpimän talven, mutta nyt näitä pampuloita on ojanpientareiden puskat valkoisenaan. Allergikot, ja meidän koira, kiittää... Olisi kiva ottaa pajunkissaoksia sisään pääsiäisen aikaan, vaan ei käy. Tai Lanan allergialääkitys pitäisi vähintään tuplata :p
 



Mitäs piippanoita siellä...? Ylemmässä kuvassa on helmililjoja, ja alemmassa kuunliljatkin pyrkivät jo pintaan. Ihanaa, kun on uutta kasvua näkyvillä!


Kaikki kevään löydökset ei kyllä ole yhtä mieluisia :/ Viime vuonna lehtokotiloita oli tontilla vähemmän kuin edellisenä, jolloin niitä oli joka paikassa, esimerkiksi marjapensaissa, voi ällötys! Viime vuonna myrkytinkin niitä ahkerasti. Jonkun uutisen mukaan vähäluminen talvi olisi ollut pahaksi kotiloille, mutta jää nähtäväksi, oliko pakkasjakso tarpeeksi pitkä.



Seljan ja syreenin oksat on jo isostin nupullaan. Ihanaa, mutta toisaalta tekisi mieli ottaa oksasta kiinni ja karjaista lähietäisyydeltä suoraan nuppuun, että ei vielä!! Noh, ei kai näitä pienet pakkaset tapa... Toivottavasti ei.

Ai niin, meillä on viimeinkin uusi ulko-ovi! Pielet on enää maalaamatta, sitten meneekin talo myyntiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti